Gorilla

Tietoa meistä

Gorilla on toiminut suomalaisilla markkinoilla 24 vuoden ajan. Gorillan kuvakokoelma sisältää luovaa ja korkeatasoista valokuvaa ja toimisto onkin nauttinut jo pitkään vankkumatonta arvostusta sekä Suomessa että kansainvälisillä markkinoilla. Vuonna 2010 ruotsalainen kuvatoimisto Folio osti Gorillan koko osakekannan. Folion arkiston peruspilaireina toimii nykyään kolme kuvakokoelmaa: Folio, Briljans ja Gorilla. Foliosta on lyhyessä ajassa tullut merkittävä tekijä Ruotsin kuvatoimistomarkkinoilla. Kuvatoimisto Folio on toiminut vuodesta 2003 nykyisessä omistuksessa sekä toiminta konseptissa jossa räätälöidysti vain laadukkaimmat kuvat pääsevät skandinaaviseen valikoimaamme.

Meidän kokoelmamme

Gorillalla on tällä hetkellä 25 sopimuskuvaajaa. Gorilla tarjoaa asiakkailleen luovia suomalaisia laatuvalokuvia, joita on varta vasten tuotettu kaupallisia markkinoita varten, mutta jotka samalla ovat säilyttäneet yksilöllisen, tunnistettavan Gorilla-leiman. Gorillan kuvia on jo pitkään ollut tarjolla laajasti myös kansainvälisillä markkinoilla. Gorillan kuvaajista monet lukeutuvat Suomen nimekkäimpien valokuvaajien joukkoon.

Foliolla on tällä hetkellä 137 sopimuskuvaajaa. Monet heistä lukeutuvat Ruotsin eturivin valokuvaajiin, mutta mukana on myös nuoria taitavia tekijöitä. Folion tuotanto kattaa laajan kirjon keskeisisä aiheita aina lifestyle- ja muotikuvista dokumentti- ja luontokuviin. Aiheiden monimuotoisuus ja kuvien korkea laatu ovat Folion kokoelman leimallisimmat erityispiirteet.

Briljansilla on tällä hetkellä 20 sopimuskuvaajaa. Kaikki Briljanssin kuvaajat ovat kokeneita alansa ammattilaisia. Briljans tarjoaa asiakkaille klassista kuvakieltä ja laadukkaita, perinteisiä aiheita sisältäviä valokuvia mm. saaristosta, tuntureilta ja maaseudulta.

Kansainvälinen levitys

Gorillalla on useita kansainvälisiä yhteistyökumppaneita, joilla puolestaan on lukuisia myyntikonttoreita eri puolilla maailmaa. Gorillan kuvat ovat herättäneet suurinta mielenkiintoa Saksassa, Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa.



Rekisteröidy uutena käyttäjänä

Stäng
overlay
loading

Luo kansio

Stäng