Kuvaaja
Fred Björksten
Fred Björksten ja kamera ovat yhtä luonnon kanssa. Jo 1980-luvulta asti Fred on kuvannut luontoa – varsinkin maisemia – ja hänen omien sanojensa mukaan hänen rakkautensa luontoon on kestävää laatua. Luonto on hänen kotinsa ja hänen kuvansa luonnosta ovat voimakkaita ja kauniita. Fred on kantanut palkkikameraansa mailla ja mannuilla vuosia tallentaakseen suomalaisen maiseman maagisia hetkiä. Fred on kokenut monia ikimuistoisia hetkiä kuvausmatkoillaan, tämänkin: “Lähdin Hannu Hautalan kanssa yhdessä moottorikelkalla Posion Korouomalle.
Lunta satoi hiljalleen. Asetin kamerani jalustalle Korouoman rotkon reunalle ja otin kuvan. Jätin kameran paikoilleen siinä toivossa, että sää selkenisi. Lähdimme Hannun kanssa teelle kelkan luo. Kun palasin kameran luokse, se oli kadonnut. Missä kamera oli? Aivan oikein, se oli pudonnut 20 metrin matkan alas rotkoon. Suurella vaivalla ja lantioitani myöden lumessa kahlaten onnistuin pääsemään kamerani luo – se oli riekaleina. Entä kuva? Se oli kasetissaan rinkassa, pelastui ja roikkuu nyt vedoksena kotini seinällä.