Carina
Gran

Kuvaajat

Kuvaaja

Carina Gran

Carina Gran pitää valokuvaamista loistavana tilaisuutena uusiin paikkoihin ja ihmisiin tutustumiseksi sekä uusien makujen läytämiseksi. Carinan kuvat tarjoavat myös katsojille oivan mahdollisuuden löytöretkien tekemiseksi eri puolilla Ruotsia. Carinan kuviin liitetään usein läheinen, lämmin kontakti kuvattaviin ihmisiin. Carina asuu Ruotisn länsirannikolla ja hänen kuvissaan saammekin usein haistella bohusläänin viileitä tuulia.

Carina ketoo, että hän päätyi valokuvaajaksi erään Gotlannissa järjestetyn reportaasikurssin aikana. Kurssilla opiskelijat sekä kirjoittivat että kuvasivat. Hänen isänsä mukaan suurin syy Carinan ammatinvalinnalle oli perheen huolella tehty, monilta kotimaamtakoilta kerätty lomakuva-albumi. Carinan kuvakielen kehittymistä läheltä seuranneina voimme todeta, että isän kertomus ammatinvalinnan taustoista lienee totuudenmukaisin.

Carina Gran
Näytä kaikki kuvat



Rekisteröidy uutena käyttäjänä

Stäng
overlay
loading

Luo kansio

Stäng